Keskusvaraston työhön osallistuva työnjohtaja

Haemme Espoon keskusvarastollemme työhön osallistuvaa, aktiivista ja reipasotteista työnjohtajaa. Työtehtävässä vastaat LVI-WaBeKin keskusvaraston jokapäiväisestä operatiivisesta toiminnasta osallistuen siihen myös aktiivisesti itse. Sinulla on johdettavanasi reilu kymmenhenkinen tiimi, joille olet myös suora esimies. Tiimiisi kuuluu lisäksi kuljetusosasto ja sen ohjaus.

Huolehdit ja varmistat, että logistiikkamme pysyy asiakkaalle luvatussa aikataulussa. Kehität ja ideoit aktiivisesti logistiikan toimintaa yhdessä logistiikkapäällikön kanssa, jota tarvittaessa myös sijaistat. Reagoit nopeasti yllättäviin, muuttuviin tilanteisiin, ja kommunikoit sujuvasti eri sidosryhmien kanssa. Tehtäviisi kuuluu lisäksi työvuorojen teko.

 Tehtävässä onnistumista edesauttavat:

  • Kokemus esihenkilön työtehtävistä
  • Aikaisempi kokemus sisälogistiikan eri työtehtävistä
  • Trukkikokemus (työntömasto, vastapaino, korkeakeräilijä)
  • Hyvä paineensietokyky ja kyky toimia nopeasti muuttuvassa ympäristössä
  • SuperService-henkinen palveluasenne

Positio on toistaiseksi voimassa oleva ja kokoaikainen.

Palamme halusta palvella asiakkaitamme joka päivä paremmin, ja tähän SuperService-tiimiimme kutsumme juuri sinua! Tarjoamme paikan kasvavassa ja innovatiivisessa työympäristössä sekä hyvän, tuloksiin sidotun kannustinjärjestelmän.

Meillä pääset osaksi tiimiä, jossa voit myös vaikuttaa omaan työhyvinvointiisi mm. säännöllisen työhyvinvointikartoituksemme puitteissa. Ihmiset – niin asiakkaat kuin työntekijät – ovat toimintamme keskiössä, ja tuemme työntekijöitämme mm. liikunta- ja hyvinvointisetelein sekä kouluttautumismahdollisuuksin. Toki tarjoamme käyttöösi myös laadukkaat laitteet työsi tekemiseen.

Haluatko kuulla lisää avoinna olevasta tehtävästä? Tai siitä, millaista meillä on olla töissä?

Vastauksia kysymyksiisi antaa Baronan avainasiakaspäällikkö Ilari Valkonen, ilari.valkonen@barona.fi, 043 824 2970.

Käy myös kurkkaamassa somekanavamme sekä hiljattain käyttöönotettu Instagram-tunniste #wabekpower, jonka alle keräämme satunnaisia otoksia työstämme & WaBeKista!

Mikäli tunnistat itsesi hakukuvauksestamme, ja haluat osaksi SuperService-tiimiämme, emme malta odottaa hakemustasi!  

Haku on avoinna 31.5.2022 asti, mutta lähetäthän hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen pikaisesti Baronan avainasiakaspäällikkö Ilari Valkoselle osoitteeseen ilari.valkonen@barona.fi, sillä täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Oletko sinä SuperService-tiimimme seuraava jäsen?